Sveitsiläinen kaksinkertainen alppihiihdon olympiavoittaja Michelle Gisin, 32, kertoi tiistaina lopettavansa uransa.
Lopettamisen taustalla on viime joulukuussa St. Moritzissa sattunut harjoitusonnettomuus, jossa hän loukkaantui vakavasti. Gisin joutui niska-, ranne- ja polvileikkauksiin ja joutui jättämään väliin koko loppukauden, mukaan lukien Milanon-Cortinan olympialaiset helmikuussa.
– Lopettaminen oli pitkä prosessi, joka kulki kuntoutukseni mukana, mutta alkoi jo vuosia ennen sitä. Kun palasin St. Moritziin syyskuussa, tunsin kiitollisuutta terveydestäni ja ennen kaikkea upeista hetkistä, joita olen saanut kokea pitkän urani aikana. Gisin sanoo uutistoimisto Reutersin jutussa.
Gisin voitti olympiakultaa alppiyhdistetyssä vuosien 2018 ja 2022 olympialaisissa. Pekingin talvikisoissa vuonna 2022 hän saavutti myös supersuurpujottelun pronssia. MM-kisoissa Gisin saavutti yhden hopean ja pronssin.