Norja liittyy Suomen boikottirintamaan, Ruotsin ja Tshekin ratkaisua odotellaan – IIHF:llä iso kokouspäivä
Euroopan maiden jääkiekkoliitot pohtivat Venäjä-otteluiden boikotointia. Norja ilmoitti ratkaisustaan tiistaina.
Euroopan maiden jääkiekkoliitot pohtivat Venäjä-otteluiden boikotointia. Norja ilmoitti ratkaisustaan tiistaina.
Jo toinen maa on ilmoittanut julkisesti, ettei se pelaa Venäjää vastaan, mikäli Venäjä pääsee jääkiekon miesten MM-kisoihin. Kyseessä on Norja, joka pelaa kuitenkin kaikki muut ottelunsa normaalisti.
Norjan jääkiekkoliitto tiedotti kannastaan tiistaiaamuna vain kellonympärys Suomen Jääkiekkoliiton kerrottua vastaavasta linjanvedosta.
Tiedotteen mukaan Norja on ilmoittanut asiasta IIHF:n hallitukselle maanantaina. IIHF käsittelee parhaillaan kaksipäiväisessä kokouksessa, miten se reagoi CASin perjantaiseen linjaukseen, jonka mukaan Venäjä on otettava mukaan jääkiekon MM-kisoihin.
Suomi pelaa kisojen A-lohkossa, Norja B-lohkossa. Mikäli Venäjä otetaan kisoihin, sen lohkosta ei ole toistaiseksi tietoa.
Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen kertoi maanantaina tuoreeltaan hallituksen kokouksen jälkeen, että Suomi on havitellut yhteistä boikottirintamaa. Tunnusteluja on tehty muiden Pohjoismaiden sekä Keski-Euroopan jääkiekkomaiden kanssa. Tavoitteena on saada mahdollisimman monta maata mukaan yhteiseen rintamaan.
Kunkin maan jääkiekkoliitot käsittelevät asiaa omilla aikatauluillaan. Sveitsistä, Itävallasta ja Ruotsista ei ole kuulunut uutta tietoa.
Asenneilmapiiri on ollut yhtenevä. Esimerkiksi Ruotsin jääkiekkoliiton puheenjohtaja Anders Larsson kritisoi perjantaina Venäjä-päätöstä mutta sanoi Ruotsin osallistuvan kisoihin.
– Boikotti ei ole meidän tiemme eteenpäin. Mielestämme ruotsalaisten pelaajien kuuluu olla paikalla, ei venäläisten, Larsson sanoi SVT Sportille.
Samantyyppisesti linjasi Tanskan jääkiekkoliitto sunnuntaina, tosin pari päivää aiemmin Tanskan jääkiekkoliiton puheenjohtaja Henrik Bach Nielsen totesi, ettei hän sulje pois boikotin mahdollisuutta.
Tshekki ei ole vielä virallisesti lähtenyt mukaan Suomen ajamaan ”hankkeeseen”, ei myöskään Saksa. Siellä selvitellään sitäkin, onko edellytyksiä järjestää miesten MM-kisat keväällä ennalta suunnitellusti.
– Meidän on tietenkin tarkasteltava sitä vaihtoehtoa (isännyydestä luopumista). Emme voi ajautua taloudelliseen riskiin, jota emme enää pysty kantamaan. Uskon, että löydämme ratkaisun, mutta on myös vastuullista varautua tällaiseen vaihtoehtoon, Saksan jääkiekkoliiton puheenjohtaja Frank H. Lutz sanoi MagentaSport-tv-kanavan haastattelussa.