Lauri Markkasen edustaman Utah Jazzin kausi koripallon NBA-liigassa on valumassa viemäristä alas ennen kuin se on ehtinyt kunnolla alkaakaan. Meksin Ilkka Palomäki pureutuu syihin, minkä takia kovin odotuksin kauteen lähtenyt Jazz on voittanut vasta yhden seitsemästä ottelustaan – eikä käännettä parempaan ole näköpiirissä.
Oli tiedossa, että puolustuspäädyssä Jazzilla on vaikeuksia. Hyökkäyspelaamisen piti kuitenkin olla Jazzin vahvuus. Sen sijaan Jazzin hyökkäys on ollut alkukiihdytyksessä NBA:n toiseksi huonointa. Jazz on saanut aikaan keskimäärin 104 pistettä per 100 pallonhallintaa.
Päävalmentaja Will Hardya pidetään hyökkäyspelillisenä nerona. Eikä syyttä – vaikka Jazz on koko Hardyn reilun nelivuotisen päävalmentajauran aikana käytännössä yrittänyt hävitä pelejä, silti sen hyökkäys on ollut NBA:n modernimpien joukossa.
Jazzin hyökkäyspelaaminen on perustunut parhaimmillaan kovaan pallottomien pelaajien liikkeeseen, joka on laittanut vastustajan puolustuksen hankalaan rakoon. Pallottomien liikkeen kautta myös palloa on saatu liikkeelle, ja parhaimmillaan Jazz on luonut vapaita heittopaikkoja erittäin vauhdikkaalla pelillä.
Todennäköisempää on, että Jazzin kokemattomilla edunluojilla ei riitä taito ja/tai kokemus johtaa näin vaativaa peliä.
Tänä syksynä tuosta ei ole näkynyt merkkiäkään. Jazzin hyökkäykset noudattavat jatkuvasti samaa kaavaa: nuori takapelaaja (Keyonte George tai Darryn Peterson) hautoo palloa, joku tulee tekemään puolivillaisen skriinin ja palloa laitetaan ilmaan huonosta heittopaikasta maksimissaan yhden tai kahden syötön jälkeen. Usein niin, että George tai Peterson ottaa oman ratkaisun.
On vaikea uskoa, että Hardy olisi tällaisen ”innovaation” takana. Todennäköisempää on, että Jazzin kokemattomilla edunluojilla ei riitä taito ja/tai kokemus johtaa näin vaativaa peliä. Sen takia he ovat jatkuvasti sormi suussa ja tekevät sellaisia ratkaisuja, joihin he luottavat. Ongelma vain on, että NBA-mittakaavassa George tai Peterson eivät (ainakaan vielä) ole riittävän hyviä pelaajia tekemään jatkuvasti omia ratkaisujaan.
Käytännössä syy kohtaan yksi. Keyonte George teki komean läpimurron viime kaudella, mutta hänen vahvuutensa ei ole perinteinen pelin tekeminen, jonka keskiössä on syöttäminen. Myös Georgen ympärillä on huonoja syöttäjiä.
Etenkin Lauri Markkanen kyllä yrittää tehdä tilaa pallottomalla liikkeellään, joka on hänen supervoimansa. Tuo tila jää kuitenkin hyödyntämättä, koska Jazzin pelaajilla ei ole syöttötaitoa tuupata palloa Markkaselle – tai ei ainakaan oikealla ajoituksella.
Jälleen sukua edelliselle kohdalle. Kokenut bosnialaissentteri olisi Utahin paras syöttäjä, joka pystyisi osallistamaan muita pelaajia toimimalla niin sanottuna syöttökeskuksena post-asemista selkä koria kohti. Nurkić on kuitenkin ollut alkukauden sivussa varvasvamman takia.
Jos vastaus on Jusuf Nurkić, kysymys on väärä.
Samaan aikaan on hyvä muistaa realiteetit. 32-vuotias Nurkić on ollut valahtamassa koko NBA:sta ulos jo muutaman vuoden ajan, erityisesti sen takia, että hän on sentteriksi erittäin huono puolustamaan.
Jos vastaus on Jusuf Nurkić, kysymys on väärä. Vaikka Jazzin hyökkäyspelaamista Nurkić kiistatta piristääkin palatessaan kentille.
Kun pallo liikkuu hyökkäyksessä pelaajalta toiselle, sillä on tapana luoda energiaa. Kun hyökkäyspelaaminen menee seisoskeluksi, käy päinvastoin. Kun valtaosa Jazzin pelaajista joutuu hyökkäyspäädyssä vain katselemaan, mitä George tai Peterson pallon kanssa keksii, se heijastuu suoraan myös joukkueen puolustusintensiteettiin.
Aivan erityisesti tämä korostuu, jos hyökkäys päättyy pallonmenetykseen. Niitä Jazzille on kirjattu 16,7 ottelua kohden. Kauhean paljon parempi ei kuitenkaan ole tilanne, vaikka vastustaja aloittaisi hyökkäyksensä puolustuslevypallosta.
Sitten päästään puolustuspäätyyn. Jazzin puolustus on päästänyt seitsemässä ottelussa 115,7 pistettä 100 pallonhallintaa kohti. Lukema on sarjan seitsemänneksi huonoin.
Tässä ei ole mitään yllättävää. Kun takakentällä on kaksi nuorta pelaajaa, joiden vahvuus ei ole puolustus, oli tiedossa, että Jazzin kaaripuolustus vuotaa. Sen piti olla hinta, jonka Jazz voi maksaa raikkaasta hyökkäyspelaamisestaan. Nyt ei ole kumpaakaan.
Jazzin alkukauden ainoa valopilkku on ollut nuori laituri Ace Bailey.
Utah on itse asiassa puolustanut jopa odotettua paremmin. Vastustajat ovat tehneet maalatulta alueelta 45,4 pistettä ottelua kohden, mikä on koko sarjan 11:nneksi paras lukema. Jos Hardylle olisi ennen kautta tuollaista tarjottu, hän olisi varmasti ottanut sen vastaan.
Jazzin alkukauden ainoa valopilkku on ollut nuori laituri Ace Bailey. Hän on pystynyt paikkaamaan joukkueen kaaripuolustusvajetta ja kahminut lisäksi kovalla energialla levypalloja molemmissa kenttäpäädyissä.
Keväällä Memphis Grizzliesistä siirtyneen Jackson juniorin merkitys Utahin puolustukselle on käänteentekevä. Kerran jopa NBA:n parhaaksi puolustajaksi valittu kookas laituri on lähtökohtaisesti ainoa avausviisikon pelaaja Jazzissa, jonka vahvuus on nimenomaan puolustuspäädyssä. Toki Baileyn alkukausi on vähän muuttanut tätä tilannetta.
Jackson loukkasi polvensa viime viikolla ja on sivussa kuukaudesta kahteen. Se asettaa entisestään lisää painetta Jazzin etukentälle, ja tällä hetkellä joukkue joutuu luottamaan aivan liikaa Jaxson Hayesin ja Mo Bamban kaltaisiin tusinasenttereihin, jotka ovat selviytyneet tilanteeseen nähden yllättävän hyvin.
Jackson olisi vahvistus myös hyökkäyspäädyssä. Aivan minimissään hänen kolmen pisteen heittouhkansa loisi kentälle tilaa, jossa George ja Peterson voisivat operoida paremmin.
Samassa ottelussa loukkaantui myös Lauri Markkanen. Suomalaislaituri palasi kuitenkin yhden ottelun huilin jälkeen rannevammastaan kentälle. Hyvä niin, sillä Jacksonissa ja Markkasessa on kiinni lähes 58 prosenttia Jazzin palkoista.
Keskimäärin 29 minuutissa 16,5 pistettä, 6 levypalloa ja 1,8 syöttöä. Toki keskiarvoja laskee hieman se, että ottelu Memphis Grizzliesiä vastaan jäi rannevamman takia kesken jo kuuden pelatun minuutin jälkeen, mutta siitä huolimatta Markkasen alkukausi on ollut vaisu.
Vapaaheitot ovat uponneet tutun tehokkaasti (88,5 %), mutta pelitilanneheittojen prosentti 38,5 on Markkasen tasoiselle pelaajalle luokaton. Kolmosprosentti on 34,8. Vapaaheittoviivalle Markkanen on päässyt 4,3 kertaa ottelua kohti. Otanta on toki vielä pieni, joten millintarkasti näitä numeroita ei kannata tutkia.
Räikeimmin Markkasen tilastoista paistaa läpi se, että hän on päässyt heittämään pelitilanteesta 13 kertaa ottelua kohden. Se on Markkasen Jazz-uran matalin lukema, ja viime kaudella Markkanen pääsi yrittämään korintekoa yli kuusi kertaa useammin ottelua kohden (19,2).
Samaan hengenvetoon on sanottava, että ei Markkanen ole ollut vielä lähelläkään sillä tasolla, jossa pelaajan hänen roolissaan pitäisi olla.
Tässäkin on hyvä muistaa pieni otanta ja etenkin se, että yksi ottelu jäi kesken jo alussa. Siitä huolimatta 13 heittoyritystä ottelua kohden on aivan liian vähän joukkueen hyökkäyspelilliselle ykkösoptiolle. Selittävä tekijä löytyy ennen kaikkea Jazzin heikosta syöttötaidosta.
Samaan hengenvetoon on sanottava, että ei Markkanen ole ollut vielä lähelläkään sillä tasolla, jossa pelaajan hänen roolissaan pitäisi olla. Kun joukkueella on hankalaa, hänen täytyy löytää keinot päästä heittopaikoille niin, että huonompikin syöttäjä löytää hänet. Ja kun paikkoja tulee, niissä on oltava tehokkaampi.
Se on raaka todellisuus, jossa maksimihintaisen sopimuksen saaneet pelaajat NBA:ssa elävät. Täytyy vain löytää tiet ja keinot auttaa joukkuetta. Selittelyt eivät auta, vain tuloksella on merkitystä.
