Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ennakko: Maaliero 2–30 kertoo Naisleijonien karun aseman – miksi jopa pronssi on nyt alkavissa MM-kisoissa tiukoilla?

Naisten jääkiekon MM-kisat ovat joka vuosi kahden kauppa. Samalla Naisleijonien etumatka Euroopan muihin haastajamaihin on kadonnut.

Naisten jääkiekon MM-kisat alkavat perjantaina Tanskan Herningissä ja Esbjergissä ensimmäistä kertaa uudella mallilla marraskuussa järjestettynä. Päävalmentaja Tero Lehterä on asettanut Suomen tavoitteeksi menestyä, mutta sen voi lukea monella tavalla. Käytännössä Suomi lähtee kisoihin kamppailemaan pronssista niin kuin aina.

Alkuvuoden katastrofaalisten olympialaisten jälkeen Lehterä on saanut nostettua joukkueensa profiilia hieman.

Vielä muutama vuosi sitten täytyi tapahtua kummia, jotta Suomi ei vakiopronssiansa ottaisi, mutta nyt senkin eteen täytyy laittaa parastaan pöytään.

Vielä muutama vuosi sitten täytyi tapahtua kummia, jotta Suomi ei vakiopronssiansa ottaisi, mutta nyt senkin eteen täytyy laittaa parastaan pöytään.

Ruotsia, Sveitsiä ja Tšekkiä vastaan pelatuissa kolmessa EHT-turnauksessa Suomen saldoksi jäi viisi voittoa ja neljä tappiota. Maalinteko on edelleen ongelma, sillä Suomi teki näissä otteluissa vain 23 maalia. Joukkueen maalikeskiarvo on siis 2,56 maalia per peli.

Olympialaisissa nähtiin, että muut Euroopan maat ovat tulleet vähintään Suomen rinnalle ja jopa ohi. Vielä muutama vuosi sitten täytyi tapahtua kummia, jotta Suomi ei vakiopronssiansa ottaisi, mutta nyt senkin eteen täytyy laittaa parastaan pöytään.

Naisten kansainvälisen jääkiekon yksi suurimmista ongelmista on vähäinen huippukilpailu. Jokaisissa kisoissa Kanadan ja Yhdysvallat voi piirtää loppuotteluun jo ennen ensimmäistäkään vihellystä. Niin ylivoimaisia ne ovat vuodesta toiseen.

Se tappaa jännityksen oikeastaan jokaiselta osallistuvalta maalta. Muut nysväävät omiaan pronssitaistelussa, ja jenkit sekä kanukit heräävät vasta finaalin aikaan.

Suomen maaliero noista peleistä on kylmäävä 2–30.

Vuoden 2019 kotikisoissa Suomi onnistui maalivahti Noora Rädyn mahtivireellä ja koko joukkueen suonenvedolla päihittämään Kanadan ja nappaamaan hopeaa, mutta enää moneen vuoteen Suomi ei ole ollut relevantti haastaja.

Tulokset kertovat karua kieltä: Naisleijonien viimeiset viisi peliä Yhdysvaltoja tai Kanadaa vastaan ovat päättyneet kaikki tappioon, ja yhteensä Suomen maaliero noista peleistä on kylmäävä 2–30.

Positiivista Suomen MM-joukkueessa on se, että vain kolmosmaalivahtina toimiva HIFK:n Kerttu Kuja-Halkola on kotimaisesta Auroraliigasta, ja suurin osa pelaajista saapuu Pohjois-Amerikan kivikovasta PWHL:stä tai yliopistosarjoista.

He ovat päässeet harjoittelemaan laadukkaasti huippuympäristöissä ja tietävät, miten kovia pelejä pelataan. PWHL-pelaajia Suomella on virallisesti kahdeksan, vaikka osa vasta aloitteleekin debyyttikauttaan. Myöskään tähtivahti Sanni Aholasta Suomen menestyksen ei pitäisi jäädä kiinni.

Tärkein kysymys on kuitenkin, kuka tekee maalit.

Yksi suurimmista kysymyksistä Naisleijonille puolestaan on se, pystyykö lähinnä Ruotsin sarjasta kasattu pakisto pysäyttämään vastustajien PWHL-tähdet. Tähtipakki Ronja Savolaisen loukkaantuminen on valtava isku Suomelle. Ikiliikkujan ja Suomen kokeneimman pelaajan, Jenni Hiirikosken jalka alkaa 39 vuoden iässä olla jo auttamattoman hidas.

Tärkein kysymys on kuitenkin, kuka tekee maalit.

Suomen hyökkäys on ollut melko tuhnu jo monen turnauksen ajan hyvin samanlaisella rungolla. Paljon on Elisa Holopaisen, Susanna Tapanin ja Petra Niemisen kaltaisten ratkaisijoiden varassa.

Lehterän valmennukselta ei suurta tukea voi esimerkiksi pelitavasta olettaa. Liian usein joukkue tuntuu puristavan mailaa tärkeillä hetkillä.

Lehterän puolesta kuitenkin puhuu se, että nyt toisia arvokisojaan Naisleijonien peräsimessä aloitteleva koutsi on toivottavasti oppinut naiskiekon lainalaisuuksia ja eroavaisuuksia miesten jääkiekkoon. Jos Lehterä osaisi pitäytyä roolissaan ja hoitaisi sen moitteetta, Suomi voisi saada kaivattua rentoutta pelaamiseensa.

Suomi aloittaa MM-urakkansa Tanskaa vastaan perjantaina kello 20. Lisäksi Suomen lohkossa ovat Ruotsi, suupala Japani sekä viimeisessä lohko-ottelussa vastaan tuleva Kanada.

Ruotsia vastaan Suomi pelaa sunnuntaina mehukkaassa isänpäivän tuplaottelussa: ensin Naisleijonat kohtaavat länsinaapurin kello 16 ja sen jälkeen Miesleijonat haastavat Ruotsin EHT-turnauksessa kello 18.30.