Ice Cage -tapahtumassa saatiin annos machoilua ja showmeininkiä jo varhaisessa alkueräkortissa. Hannan Housmand mätti Toufan Ahmadia koko ensimmäisen erän, jonka lopulla erotuomari keskeytti ottelun.
Housmand otti ilon irti voitostaan ja häkkihaastattelussa vastasi kysymykseen, kuka on seuraava vastustaja: Toufanin veli Karwan Ahmadi.
Housmand kutsui toivevastustajansa kehään, kukkoili tälle ja hoki: "Sä olet seuraava". Ahmadi ei jäänyt sanattomaksi vaan latasi vastapalloon herjoja.
Järjestysmiehiä tarvittiin, kun tilanne eskaloitui pieneksi tönimiseksi. Osansa itse asiassa sai myös Ahmadin kulmassa ollut UFC-ottelija Abdul Hussein. Housmandilla olisi ollut asiaa vielä riitapukarien erottamisen jälkeenkin.
Aiemmin alkuillalla Karwan Ahmadi oli takonut Roope Tuomen keskeytyskuntoon.
Housmandin ja Karwan Ahmadin välille on viritelty ottelua jo jonkin aikaa. Karwan Ahmadin mukaan hän oli haastanut Housmandin jo noin puolitoista vuotta sitten.
– Hänestä ei kuulunut mitään. Ja kun se olisi oikeasti tosi hyvä matsi, jota kaikki haluavat. Sitten hän tuli huonosti esille asian kanssa ja minullakin meni vähän maku, aloitin sitten vähän sanasotaa.