Tulos:
Suomi–Tshekki 4–1
Ottelun ratkaisu:
Leijonat aloitti ottelun ryminällä ja johti toisen erän alussa jo kolmella maalilla. Peli näytti olevan täysin Suomen hallinnassa, kunnes Tshekki nousi ottelun puolivälin tienoilla kahden miehen ylivoimalla peliin mukaan.
Tshekin maalisarake jäi kuitenkin yhteen, ja Suomi onnistui tyrehdyttämään sen momentumin. Päätöserässä Tshekki ei juurikaan päässyt hyville maalipaikoille, ja lopulta Lenni Hämeenaho iski viimeisen naulan arkkuun komealla 4–1-maalilla.
Jälleen merkittävä tekijä tuloksen taustalla oli laajuus, sillä maalinteossa onnistui kolme eri kentällistä.
Illan hahmo Suomelta:
Sakari Manninen kärsi alkuturnauksen tehottomuudesta, mutta nousi jälleen esille kovassa paikassa. Manninen avasi Suomen maalihanat ja nappasi lisäksi syöttöpisteen Hämeenahon osumaan.
Suomen tähdet:
***Sakari Manninen
**Lenni Hämeenaho
*Justus Annunen
Mitä seuraavaksi:
Suomen turnaus jatkuu lauantaina välierissä, jossa vastaan asettuu Kanada, Norja tai Latvia. Leijonat kohtaa Kanadan, mikäli Ruotsi häviää Sveitsille. Ruotsin voittaessa Suomen vastustajaksi tulee Norjan ja Latvian välisen ottelun voittaja.