Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämmentävä tilasto Naisleijonien MM-avauksessa: Suomen maalivahti täysin työttömänä

Mikäli Suomi parantaa maalinteon tehokkuuttaan, Tanska-ottelusta tulee ylikävely.

Selvänä ennakkosuosikkina jääkiekon naisten MM-kisojen Tanska-avaukseen lähtenyt Suomi vei kenttätapahtumia ylivoimaisesti ottelun ensimmäisessä erässä. Kuvaavaa on, että Suomen maalilla Sanni Aholalle ei kertynyt yhtään torjuntaa.

Tanskan kollegalla Emma-Sofie Nordströmillä sen sijaan piti kiirettä. Jo ensimmäisen 20-minuuttisen aikana hän torjui 25 kertaa.

Suomen pitkät hyökkäykset ja lukuisat hyvät paikat johtivat ainoastaan yhteen maaliin. Elisa Holopainen nosti ylähyllylle lähietäisyydeltä jo neljännellä minuutilla.

– Tanska pääsi ehkä kaksi kertaa hyökkäyssiniviivan yli. Nyt pitäisi olla malttia ja maalinteon tukitoimia. Ei saa missään tapauksessa turhautua, asiantuntija Saija Tarkki analysoi HBO Maxin erätaukostudiossa.

Toisen erän alkupuoliskolla Tanskan hyökkäys sorkki kiekon Suomen maalille siten, että Aholalle merkittiin ensimmäinen torjunta. Vain hetki myöhemmin toisessa päässä soi: Emma Nuutinen vei Suomen kahden maalin johtoon.

Täksi vuodeksi A-sarjaan noussut Tanska emännöi MM-kisoja. Suomi puolustaa pronssia viime kisoista.