Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lakersin hurja kiri ei riittänyt – Oklahoma konferenssifinaaleihin kahdella suoralla sarjavoitolla

Oklahoma City Thunder jatkaa puhtaalla pelillä lännen konferenssifinaaleihin. Oklahoma on voittanut kaikki kahdeksan ensimmäistä NBA-pudotuspeliotteluaan tänä keväänä. Joukkuuesta tuli NBA-historian 11. joukkue, joka avaa pudotuspelit 8–0-voitoilla.

Los Angeles Lakers kaatui kovasta kiristä huolimatta ratkaisevassa neljännessä ottelussa kotikentällään pistein 115–110.

Lakers kävi viimeisellä neljänneksellä johtoasemissakin, siirtyen pisteen johtoon vielä 41 sekuntia ennen ottelun päätöstä. Oklahoman Chet Holmgrenin donkki palautti johdon, ja sekä Shai Gilgeous-Alexander että Ajay Mitchell onnistuivat molemmissa vapaaheitoissaan ottelun viime hetkillä.

Lakersin kiri ei loppuun asti kantanut: LeBron James ja Austin Reaves epäonnistuivat molemmat lopun yrityksissään.

Mitchell teki pudotuspeliennätyksensä 28 pisteellä, Gilgeous-Alexanderille pisteitä kertyi 35 ja syöttöjä kahdeksan.